
Äitienpäivän aamupala on ihana tapa hemmotella äitiä ja aloittaa juhlapäivä rauhassa nautiskellen. Kun aamupalapöytään katetaan makeita ja suolaisia herkkuja, syntyy äitienpäivän aamiainen, joka tuntuu erityiseltä mutta on silti helppo toteuttaa. Poimi 10 parasta reseptiä ja ideaa äitienpäivän aamiaiseen, joka tekee juhla‑aamusta erityisen.
Hemmottele äitiä ihanalla itsetehdyllä aamiaisella! Äitienpäivän aamupalalle kannattaa tarjota sopivasti sekä makeaa että suolaista, jotta kokonaisuus tuntuu juhlavalle mutta rennolle. Toimiva äitienpäivän aamiainen syntyy, kun pöytään katetaan esimerkiksi munakasta tai täytettyjä leipiä, makeita herkkuja kuten vohveleita tai leivonnaisia sekä jotain raikasta marjoista tai hedelmistä. Kun mukaan lisätään kahvi, tee tai mehu ja osa tarjottavista valmistellaan etukäteen, aamupala äidille on helppo toteuttaa ja nautiskella kiireettä.
Äitienpäivän aamiaisen voi valmistella edellisenä iltana tekemällä osan tarjottavista valmiiksi ja hoitamalla kattauksen pohjatyöt. Yön yli tekeytyvät puurot, chiavanukkaat ja tuorepuurot ehtivät maustua jääkaapissa, ja makeat leivonnaiset tai suolaiset piirakat voi paistaa valmiiksi. Näin äitienpäivän aamuna riittää vain kahvin keittäminen ja viimeistelyt.
Ihana päärynä-kaurapaistos valmistuu helposti aamupalalle tai brunssille uunissa tai airfryerissa! Kaurapaistoksesta saat erityisen mehevän maapähkinävoilla ja vaahterasiirapilla. Tarjoa päärynä-kaurapaistos vaikkapa maustamattoman jogurtin kanssa. Reseptillä on Sydänmerkki!
Tortillamunakasrulla on helppo ja täyttävä välipala, joka tunnetaan maailmalla nimellä rolex, joka juontaa juurensa ugandalaisesta rolled eggs -katuruoasta. Täysjyvätortillan ja pehmeän munakkaan väliin kätkeytyvät sulava juusto, tonnikala sekä raikas salaatti ja tomaatit. Rullattava munakastortilla valmistuu nopeasti pannulla ja sopii mainiosti aamupalaksi, lounaaksi tai mukaan otettavaksi evääksi.
Chia-tiramisu on helppo ja raikas aamupala tai brunssijälkkäri, joka tuo klassisen tiramisun maut kevyempään muotoon. Maitokahvijuoma antaa vanukkaalle mokkaisen sävyn ja chiansiemenet tekevät rakenteesta täyteläisen ilman vaivannäköä. Pinnalle lisättävät jogurtti ja kaakaojauhe viimeistelevät makumaailman ja lopputulos on ihanan simppeli, mutta jälkiruokamainen herkku.
Italialainen klassikkoleipä focaccia on mahtavan mehevä ja siinä maistuu ihanasti oliiviöljy, suola ja rosmariini. Leivän pintaan painellaan sormin kuoppia, joihin focaccian päälle valutettu oliiviöljy sujahtaa sopivasti tuomaan makua. Tarjoile tuore focaccia sellaisenaan tai vaikkapa peston kanssa.
Mehevät proteiinipitoiset raejuustorieskat sopivat mainiosti vaikka välipalaksi! Lisäksi rieskat valmistuvat superhelposti, sekoita vain kaikki ainekset kuohkeaksi taikinaksi ja lusikoi rieskat pellille. Herkuttele kypsät raejuustorieskat levitteen kanssa.
Kermaisen pehmeällä ricottajuustolla höystetyt kananmunat ovat tyylikäs herkku aamuun tai brunssille ja ne valmistuvat yllättävän helposti uunissa. Mausta ricottamunat sitruunalla, valkosipulilla sekä tuoreella timjamilla.
Valmista tuna melt sandwichista herkullinen kotimainen versio, kun vaihdat tonnikalan suomalaisista järvikaloista valmistettuun pizzakalaan! Rapeaksi paahdettu leipä ja sulanut juusto on täydellisen herkullinen yhdistelmä.
Ihana croissantvanukas on täydellinen aloitus päivälle! Jo hieman kuivahtaneetkin croissantit saavat vanukkaassa uuden elämän, sillä ne mehevöityvät vaniljakreemin avulla. Viimeistele croissantvanukas kauniiksi puolukoilla ja kinuskikastikkeella.
Tuorepuuro lasista on nopea ja ravitseva vaihtoehto silloin, kun aamupala tai välipala saa valmistua hetkessä. Pakastemarjoista, kaurapikapuurosta ja omenamehusta soseutettu juoma on täyttävämpi kuin smoothie, mutta kevyempi kuin perinteinen puuro. Raikas maku ja pehmeä koostumus tekevät siitä vaivattoman valinnan arkeen ja se sopii nautittavaksi juotavana tai lusikoitavana versiona.
Proteiinipitoiset vohvelit maistuvat banaanin ja muiden tuoreiden hedelmien kanssa. Rahkaiset vohvelit pitävät hyvin nälkää poissa ja maistuvat myös perheen pienimmille! Tarjoa vohvelit lämpiminä marjojen ja hedelmien sekä hunajan kanssa.
Nappaa nämä äitienpäivän herkut juhlapöytään helposti K-kaupastasi
Äitienpäivä on täydellinen hetki hemmotella äitiä kauniilla ja rennolla brunssilla. Helppo äitienpäiväbrunssi kotona syntyy pienistä, huolella valituista herkuista, jotka tekevät juhla‑aamusta erityisen ilman turhaa kiirettä. Kokosimme parhaat äitienpäiväbrunssi‑ideat ja vinkit menuun, joka yhdistää makeat ja suolaiset suosikit sekä kutsuvan tunnelman, juuri sellaisen brunssin, joka sopii äitienpäivän juhlintaan.
Äitienpäiväkakku kruunaa juhlapäivän ja ilahduttaa varmasti päivän sankaria. Olipa haussa helppo äitienpäiväkakku pienellä vaivalla, raikas juustokakku keväisiin hetkiin tai näyttävä täytekakku yhteiseen kahvipöytään, oikea kakku löytyy joka makuun. Kokosimme yhteen kuusi ihanaa äitienpäiväkakkua, joista on helppo valita paras vaihtoehto äidin mieltymysten, ajan ja leipurin taitotason mukaan.
Äitienpäivän leivonnaiset kokoavat yhteen juhlapöydän herkullisimmat ideat helposti ja vaivattomasti. Poimi vinkit siihen, mitä leipoa äitienpäiväksi, olipa äidin toiveena näyttävä kakku, helpot leivonnaiset tai suolainen piirakka brunssille. Kun makeat ja suolaiset herkut ovat tasapainossa, syntyy äidin makuun sopiva äitienpäivän kahvipöytä, joka ilahduttaa sekä päivän sankaria että koko juhlaväkeä.
Äitienpäivänä juhlitaan äitiä ja siksi myös päivän menu kannattaa valita häntä ajatellen. Olipa äidin makuun sopiva vaihtoehto helppo äitienpäivälounas, kiireetön brunssi tai hieman juhlavampi kokonaisuus, nämä valmiit äitienpäivämenut helpottavat suunnittelua. Valitse menu äidin lempimauista, poimi reseptit talteen ja kata äitienpäivän pöytä rennosti mutta ajatuksella, sillä kotona tehty ruoka on paras tapa hemmotella äitiä.
Äitienpäiväkortin ja muiden äitienpäiväkoristeiden askartelu onnistuu helposti pienellä suunnittelulla myös lasten kanssa. Varaa askartelutarvikkeita valmiiksi ja kokoa jälkikasvu mukaan äitienpäivän askarteluhetkeen.
Äitejä juhlistetaan sunnuntaina 14.5. – mitäpä jos yllättäisit äidin teemaan sopivilla viinillä? Lue Viinipostin suositukset äitienpäivän viineiksi.
Kippis! Kuohujuoma kruunaa juhlan kuin juhlan. Tarjoa lasillinen kuohuviiniä onnittelu- tai tervetuliaismaljana.
Tuupertuvatko tulppaanit ja nuukahtavatko neilikat? Poimi seitsemän vinkkiä, joilla pidennät leikkokukkien elinikää.
