Grillaus
Flank Steak, Sirloin ja muut Amerikan lihaherkut

Flank Steak, Sirloin ja muut Amerikan lihaherkut

Yhdysvalloissa naudanliha paloitellaan yleensä hieman eri tavalla kuin meillä Suomessa. Pihvit ovat todella suurikokoisia ja grilliin päätyy muutakin kuin fileetä. Kysy harvinaisemmista naudan osista lisää oman K-ruokakauppasi lihamestarilta.

K-ruokakaupoissa myydään lähinnä suomalaista pihvilihaa, mutta myös ulkomaista naudanlihaa on saatavilla jonkin verran. Yhdysvalloissa pihvien maustaminen on saanut vaikutteita monesta suunnasta. Esimerkiksi Amerikan etelävaltioissa käytetty Cajun-mausteseos on saanut vaikutteita monista eri maista. Myös Coca-Colasta valmistettu marinadi sopii hyvin amerikkalaistyyliseen grillaukseen.

Flank Steak

Flank Steak eli naudan kuve on grillikaudella suosittua grillattavaa. Flank Steak on yleensä melko ohueksi leikattu lihapala, joka grillataan kokonaisena nopeasti molemmin puolin. Flank Steakia ei kannata grillata läpikypsäksi, vaan jättää mediumiksi. Kupeesta kannattaa kokeilla valmistaa myös yrttimaustettua pastramia eli suolalihaa. Yhdysvalloissa Flank Steakia viipaloidaan myös tortillojen ja fajitasten täytteeksi.

Chuck Roll

Naudan niskaa kutsutaan Yhdysvalloissa nimellä Chuck Roll. Se vaatii pitkän kypsennyksen, ja sopii täten erinomaisesti erilaisiin keittoihin ja pataruokiin, kuten vaikka burgundinpataan. Niskaa käytettäessä kannattaa kuitenkin huomioida, että lihaa on haudutettava huomattavasti pidempään kuin reseptissä käytettyä sisäpaistia. Chuck Roll sopii myös ohuina suikaleina wokkiin tai viipaleina grillaukseen, ja sitä käytetään yleisesti jauhelihan raaka-aineena.

Top Blade

Keskilavasta leikatusta Top Bladesta, eli Flat Iron Steakista, saa grillattua kunnon cajun-pihvit. Suomalaisittain keskilapaa käytetään usein niskan tapaan kuutioituna padoissa ja keitoissa. Siitä tehdään myös jauhelihaa, josta valmistuu esimerkiksi herkullinen kaalikeitto tai kaalilaatikko.

Tenderloin

Naudan sisäfilee, eli amerikkalaisittain Tenderloin, sopii paistinpannun lisäksi myös grilliin. Chateaubriand on fileen paksuimmasta kohdasta leikattu pihvi. Tournedos leikataan naudan sisäfileen kapenevasta päästä keskiosan molemmin puolin ja Filet Mignon puolestaan kapeasta kärjestä. Coeur de filet on naudan sisäfileen keskiosa, joka kypsennetään kokonaisena ja viipaloidaan paistamisen jälkeen.

Sirloin

Ulkofilee eli Sirloin sopii erinomaisesti pannulle ja grilliin. Ulkofileen voi myös kypsentää kokonaisena uunissa, ja lisäksi siitä valmistuvat ohueksi leikatut lehtipihvit. Entrecôte, eli välikyljys, valmistetaan ulkofileen jatkeesta. Entrecôte sisältää hieman enemmän rasvaa ja sidekudosta, joten se sopii hyvin grillissä paistettavaksi.

Eye of Round

Eye of Round on ulkopaistin kyljestä leikattu pyöröpaisti, josta saa mureaa pitkään hauduttamalla. Se sopiikin mainiosti erilaisiin pataruokiin, kuten esimerkiksi karjalanpaistiin. Myös merimiespihvit ja monet lihaleikkeleet valmistetaan pyöröpaistista.

Top Round

Top Roundista, eli sisäpaistista, saa paitsi perinteistä uunipaistia, mutta myös haudutettua lihapataa, tartarpihviä ja lehtipihviä. Amerikassa Top Roundia käytetään erilaisten lihakastikkeiden valmistukseen ja tortillojen täytteenä. Siitä tehdään myös pihvejä, jotka marinoidaan ja paistetaan grillissä.