
Itse tehty joululahja on lämmin tapa muistaa läheistä, ystävää, opettajaa tai vaikkapa työkaveria. DIY-joululahjat voivat olla herkullisia ruokalahjoja, pieniä joulumuistamisia tai yhdessä tehtyjä yllätyksiä, joihin liittyy ripaus omaa aikaa ja ajatusta. Poimi parhaat ideat helposti toteutettavista joululahjoista ja löydä vaihtoehto niin läheiselle kuin hänellekin, jolla tuntuu jo olevan kaikkea.
Itse tehty joululahja on lämmin tapa muistaa läheistä ja tehdä lahjasta tavallista persoonallisempi. DIY-joululahjojen parasta antia on niiden muunneltavuus: sama idea voidaan toteuttaa eri tavalla ystävälle, isovanhemmalle, opettajalle tai vaikkapa työkaverille. Pieni käsintehty lahja kertoo, että lahjansaajaa on ajateltu juuri häntä varten. Samalla itse tehty lahja voi olla myös edullinen joulumuistaminen, joka ilahduttaa ilman suurta budjettia.
Kaikki tykkäävät hyvästä ruoasta, joten itse tehty ruokalahja on varma valinta. Valmista lahjaksi leivonnaisia, saaristolaisleipä tai simppeleitä, mutta sitäkin kauniimpia vaahtokarkkitikkuja! Valmiin herkun sijasta voit myös antaa ruoan tai leivonnaisen raaka-aineet ja valmistusohjeet kauniisti pakattuina.
Herkkukori on täydellinen lahjaidea, koska sitä voi soveltaa loputtomasti lahjansaajan mieltymysten mukaan. Italia-fanille voi antaa pastaa, parmesania, basilikaa ja oliiveja. Hyvinvointiin hurahtanut puolestaan ilahtuu pähkinöistä, manteleista, avokadosta ja kaakaovoista. Kaikkia lahjansaajia ilahduttaa taatusti jouluinen herkkukori, jossa on
Liitä lahjakorttiin ajatus sen käytöstä, ja lahja on juuri niin luova ja henkilökohtainen kuin haluat. Anna ystävälle esimerkiksi K-kaupan lahjakortti ja toive, että hän ilahduttaa itseään aina perjantaisin ostamalla kortilla kukkia.

Mitä jos antaisitkin lahjan jo ennen joulua ja se olisi paketin sijasta panoksesi joulun valmisteluun? Monessa kodissa joulu uhkaa aiheuttaa stressin, joten lahjaksi saatu joulusiivous, valmiiksi tehdyt joululaatikot, paketointitalkoot tai kuusen haku voi olla se lahja, jota muistellaan suurimmalla kiitollisuudella.
Kaupan joulukukasta saa näyttävän asetelman, kun kukan istuttaa esimerkiksi ruukkuun, peltipurkkiin tai muovilla vuorattuun koriin. Uljas amaryllis tai perinteinen joulutähti sopivat asetelmaan yksinäänkin, hyasintit näyttävät kivalta usean kukan rykelmissä. Orkideasta taas syntyy ylellinen asetelma. Voit yhdistää asetelmaan vaikka mitä: havuja, murattia, kuivia oksia, käpyjä, joulukoristeita, koristenauhaa.. Vain mielikuvitus on rajana!
Myös upea itse tehty joulukranssi ilahduttaa varmasti!
Tee hyvä teko toisen puolesta. Lahjoita esimerkiksi SPR:n ja MLL:n Hyvä Joulumieli -keräykseen, jolla annat hyvän joulun avun tarpeessa oleville lapsiperheille. Hyvä Joulumieli -keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Hanki kaupan konvehteja, mutta pakkaa ne uudestaan! Käytä kirpputorilta löytyneitä peltisiä tai pahvisia rasioita, lasipurkkeja, silkkipaperia, sellofaania ja kivoja nauhoja. Laadukkaat konvehdit sopivat mainiosti ylelliseksi suklaalahjaksi.
Mikä olisi ilahduttavampaa kuin saada lahjaksi ikkunoiden pesu, lumenluonti, lastenhoitoapua, renkaiden vaihto, tietokoneneuvontaa? Oman ajan ja osaamisen lahjoittaminen ei vaadi suuria rahoja ja sopii myös niille lahjottaville, joilla on jo kaikkea.
Kun haluat antaa lahjaksi jotain pientä, itse tehty joulukoriste on täydellinen valinta: henkilökohtainen, edullinen ja kaunis. Sopivatko sinun tyyliisi vaaleat sävyt ja luonnonmateriaalit vai iloiset värit ja leikkisyys? Jos askartelet lasten kanssa, taikataikina on hitti!
Lasipurkista itse tehty huurteinen suolalyhty on helppo ja edullinen joululahja.
Pienikin lahja on ihana yllätys, kun sen pakkaa kauniisti. Ole pakkaamisessa ennakkoluuloton. Materiaaleiksi sopivat vaikka ulkomaiset sanomalehdet, silkkipaperit, kangaspussukat, erilaiset rasiat ja purnukat. Perinteisen pakettinauhan lisäksi voit käyttää paketoinnissa esimerkiksi silkkinauhoja, juuttinarua, koristeteippejä ja tarroja.
Joululeipä viimeistelee juhlapöydän ja tuo keittiöön joulun tuoksun. Leivo perinteinen joululimppu, mehevä saaristolaisleipä, rapea pataleipä tai pehmeitä sämpylöitä. Mukana on sekä helppoja joululeipiä että rakastettuja klassikoita, jotka voi valmistella hyvissä ajoin ennen juhlaa.
Vegaaninen kinkku tuo joulupöytään tutut jouluiset maut. Valmista itse mehevä seitankinkku, kokeile nopeasti valmistuvaa vegekinkkua tai helpota joulukiireitä kaupan valmiilla vegekinkulla. Valitse omaan makuun ja aikatauluun sopiva vaihtoehto joulupöydän pääruoaksi.
Joulukeksit ja pikkuleivät kuuluvat joulun herkkuhetkiin. Leivo helpot joulukeksit glögin seuraksi, suklaiset cookiet kahvipöytään tai kauniit joulupikkuleivät lahjaksi. Poimi parhaat reseptit perinteisistä pipareista uusiin suosikkeihin ja löydä sopiva leivottava jokaiseen joulun hetkeen.
Lohen graavaus onnistuu kotona suolalla, pienellä määrällä sokeria ja muutamalla helpolla työvaiheella. Varaa lohen graavaamiseen noin 1-2 vuorokautta, jotta filee ehtii maustua ja sen rakenne napakoitua. Näillä ohjeilla valitset sopivan kalan, annostelet suolan oikein ja viipaloit valmiin graavilohen kauniisti tarjolle.
