Hyppää sisältöön
Trendikäs pesto

Trendikäs pesto

Julkaistu 9.4.2018

Tuoreista raaka-aineista valmistettu pesto on täydellinen lisä moniin ruokiin. Klassikkokastikkeesta voi kehitellä loputtoman määrän uusia versioita.

Alun perin pesto on kotoisin Italian Genovasta. Klassinen pesto genovese valmistetaan tuoreesta basilikasta, hyvälaatuisesta oliiviöljystä, pinjansiemenistä, valkosipulista ja suolaisesta juustosta. Yleensä juusto on parmesaania tai pecorinoa, tai molempia. Pesto on lyömättömän monipuolinen kastike. Sillä voi maustaa niin pastoja, grilliruokia, salaatteja kuin pikkusuolaisiakin.

On trendikästä sekoittaa erilaisia pestoja, joissa jokin perinteinen raaka-aine korvataan uudella. Soveltuvien raaka-aineiden valikoima on loputon. Vaihda pinjansiemenet esimerkiksi manteleihin, auringonkukansiemeniin tai pistaaseihin. Korvaa basilika muilla yrteillä tai esimerkiksi rucolalla. Kokeile oliiviöljyn sijaan muita öljyjä. Voimakkaan makuisten öljyjen kohdalla osa kannattaa korvata miedolla rypsiöljyllä.

Punainen pesto rosso saa värinsä ja intensiivisen makunsa aurinkokuivatuista tomaateista. Pistou on provencelaisten versio italialaisesta pestosta. Pistoussa ei yleensä käytetä pinjansiemeniä. Myös parmesaani tai pecorino korvataan usein jollain ranskalaisella juustolla. Trendikkäitä pestoja ovat nyt myös punajuuri- ja sienipesto.