
Parsa on terveellinen ja sellaisenaankin maukas kasvis, joka sopii erinomaisesti myös moniin ruokiin. Parsan suosituin sesonki alkaa varhain keväällä ja jatkuu juhannukseen asti, mutta parsaa saa K-ruokakaupoista vuoden ympäri. Nappaa tästä parhaat parsareseptit sekä vinkit parsan valmistukseen. Samalla saat vastauksen siihen, mikä ero on valkoisella ja vihreällä parsalla.
Vihreä ja valkoinen parsa ovat sama kasvi, mutta niiden sato korjataan eri vaiheessa kasvua. Vihreä parsa ehtii kasvamaan maan päällä valossa, valkoinen parsa puolestaan kasvatetaan maan alla. Valkoisen parsan sato korjataan juuri ennen kuin parsannuput työntyvät maan pinnalle, ja tällöin siihen ei ehdi kehittymään lehtivihreää.
Maultaan vihreä ja valkoinen parsa ovat myös erilaiset. Vihreä parsa on maultaan voimakkaampi ja sen maku muistuttaa hieman tuoreen herneenpalon aromia. Valkoinen parsa puolestaan maistuu lempeämmältä ja hienostuneesti karvaammalta.
Jos et valmista parsaa samana päivänä, poista kääreet, kääri niput kostutettuun pyyheliinaan ja säilytä jääkaapissa. Älä säilytä parsaa etyleeniä erittävien hedelmien, kuten omenien tai päärynöiden lähellä, koska niillä on taipumusta sitkistää parsa.
Parsa on monipuolinen kasvi ruoanvalmistuksessa! Parsan voi halutessaan keittää, paahtaa uunissa tai vaikkapa grillata. Raakana parsaa harvemmin käytetään, mutta vihreää parsaa voi esimerkiksi höylätä salaattiin ohuiksi suikaleiksi.
Parsa on klassinen ja tyylikäs lisäke ruokapöydässä! Parsa maistuu yksinkertaisimmillaan sellaisenaan tai erilaisissa salaateissa, mutta se sopii erinomaisesti myös osaksi erilaisia arkeen ja juhlaan sopivia ruokia. Perinteiseen tyyliin keitetty parsa tarjotaan hollandaisekastikkeen kanssa.
Haluatko oppia miten tunnistaa tuoreen parsan, tai miten parhaiten valmistat parsaa eri ruokiin? Katso videolta parhaat vinkit parsan käsittelyyn ja valmistamiseen!
Tomaatti on keittiön klassikko, joka hurmaa sekä maullaan että monipuolisuudellaan. Sen kirkas väri tuo annoksiin eloa, ja käyttömahdollisuudet ulottuvat salaateista pataruokiin ja nopeisiin arkiaterioihin. Olipa kyse tuoreista tomaateista, säilykkeistä tai soseista, tomaatti on luotettava apuri niin kiireessä kuin herkutteluhetkissä. Tutustu tomaatin eri lajikkeisiin, säilytysvinkkeihin ja parhaisiin käyttötapoihin – tervetuloa tomaatin maailmaan!
Kurkku on kaikille tuttu, mehukas ja raikkaan herkullinen kesävihannes. Kurkku kuuluu leivänpäällysten ehdottomaan parhaimmistoon, mutta sopii nautittavaksi myös sellaisenaan ja lukuisissa erilaisissa salaateissa, lämpimissä ruoissa, smoothieissa, kastikkeissa ja mehuissa.
Raparperi on alkukesän vastustamaton herkku, jonka satoa voi nautiskella koko kesäkauden ajan. Parasta raparperi on tuoreena, mutta sen voi myös pakastaa, mehustaa tai hillota. Perinteinen kesän herkku on maukas raparperipiirakka kermaviilitäytteellä, mutta raparperi sopii hyvin niin makeisiin kuin suolaisiinkin herkkuihin!
Kesäkurpitsa on monipuolinen vihannes. Kesäkurpitsa taipuu salaatteihin, keittoihin, pataruokiin, paistoksiin ja jopa kakkuun sekä hilloksi. Myös kesäkurpitsojen kukat ovat syötäviä – koristele niillä salaatit sekä kesän juhlaruoat.
Parsakaali eli broccoli on monipuolinen ja terveellinen vihannes, jonka voi helposti syödä kokonaan. Sen kukinto on kuitenkin kaikista suosituin herkku! Parsakaali sopii upeasti erilaisiin wokkeihin, gratiineihin, piiraisiin ja keittoihin.
Älä turhaan heitä kukkakaalin hyväkuntoisia lehtiä ja vartta pois, vaan vähennä hävikkiä käyttämällä kukkakaali kokonaisena. Kukkakaalia suojaavat lehdet ovat aivan yhtä syötäviä kuin itse kukkakaali. Lehdet maistuvat hennosti kukkakaalilta, ja niitä voi käyttää salaateissa, piirakoissa, padoissa, curryissa, keitoissa tai kasvisliemessä. Voit tehdä lehdistä myös sipsejä paahtamalla ne uunissa rapeiksi.
Lehtikaali on maistuva ja monipuolinen vihannes. Monet tuntevat lehtikaalin vihreän version, mutta siitä on olemassa myös sinipunainen lajike. Tutustu mahtavaan voimavihannekseen ja laita lehtikaalisipsit uuniin!
Parsakaali taipuu paljon muuhunkin kuin keitetyksi lisukkeeksi! Siitä syntyy nopeita arkiruokia, raikkaita salaatteja, täyteläisiä keittoja, uuniruokia sekä pastoja, ja myös varsi kannattaa käyttää mukaan. Kokosimme parhaat parsakaalireseptit ja ideat siihen, mitä tehdä parsakaalista, kun kaipaat helppoa, vihreää ja hyvää ruokaa.
