
Pohditko, miten voisit syödä enemmän kasviksia päivittäin? Sen lisäksi, että kasvisten syönti edistää terveyttä, sesongin kasvikset ovat usein edullisia ja myös ympäristö kiittää. Yli puoli kiloa kasviksia saa yllättävän helposti ujutettua eri aterioihin päivän mittaan. Lisää siis kasviksia ruokavalioosi ja syö hyvin!
Kasvisten lisääminen ruokavalioon on hyväksi niin hyvinvoinnille, lompakolle kuin ympäristöllekin. Hyvinvoinnin kannalta kasviksia tulisi syödä monipuolisesti ainakin puoli kiloa eli noin kuusi kourallista päivässä. Uusien pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaan tarvittava määrä syötyjä kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä on vähintään 500-800 grammaa. Lisäksi uusissa ravitsemussuosituksissa palkokasvit on määritelty kasviksista erilliseksi ruokaryhmäksi ja tästä syystä niitä suositellaan syömään proteiininlähteinä. Myös täysjyvätuotteita suositellaan syötävän vähintään 90 grammaa päivässä.
Moni meistä uskoo syövänsä tarpeeksi kasviksia, mutta Finravinto-tutkimus kertoo, että vain 23 prosenttia naisista ja 17 prosenttia miehistä pääsee tavoitteeseen. Ainakin puolen kilon kasvistavoitteeseen ei tarvitse pyrkiä raakoja kasveja ja hedelmiä rouskuttamalla. Kun kokkailet monipuolisesti myös kasvisruokia, puolen kilon tavoite täyttyy helposti.
Kaupassa käydessä kannattaa vihannesosastolla etsiä erityisesti sesongin kasvikset ja vihannekset, jotka yleensä ovat muita edullisempia. Jos aika on kortilla, voit ottaa hyödyksi myös kaupan pakastevihannekset, joiden valikoima on niin laaja, että omaan makuun sopiva vaihtoehto löytyy varmasti.
Helppo keino tuoda kasviksia enemmän ruokavalioon on lisätä kasviksia omiin arjen luottoresepteihin. Laatikkoruokiin, kastikkeisiin ja kiusauksiin vaikkapa porkkanat, paprikat ja kesäkurpitsat sujahtavat melkein kuin itsestään! Samalla saat helposti hävikkiäkin vähennettyä, jos jääkaapin perälle on jäänyt kasviksia pyörimään. Myös eri leivonnaisten taikinoihin saa kätevästi lisättyä kasviksia esimerkiksi raasteena tuomaan makua ja mehevyyttä.
Salaatteja on yhtä paljon kuin on tekijöitä ja niitä voi valmistaa aina kevyestä aterian lisäkkeestä ruokaisaan päivällissalaattiin. Salaattien raaka-aineita voi helposti vaihdella oman maun mukaan ja lisätä sekaan itselleen sopivia proteiininlähteitä. Eri kasvikset ja hedelmät tuovat makujen, mutta myös värien iloa salaatteihin, ja yhdistelemällä kasviksia sekä hedelmiä saat aikaiseksi maukkaita makuyhdistelmiä. Katso lisää erilaisia salaattireseptejä!
Jos kaipaat jotain kevyttä ja nopeasti valmistuvaa välipalaa, johon saa helposti kasviksia mukaan, kokeile smoothieita! Vihersmoothieen lisätään esimerkiksi kurkkua, avokadoa tai pinaattia sekä lisäksi erilaisia hedelmiä tuomaan makeutta. Smoothiet voi nauttia myös kulhosta lusikoiden, jolloin smoothiesta voi tehdä kuitupitoisempaa esimerkiksi kaurahiutaleiden avulla. Listasimme myös kuusi parasta smoothiereseptiä!
Kokeile välillä jotain uutta ja valitse ruoan päätähdeksi kasvis! Uusilla kasvisresepteillä tuot hauskaa vaihtelua arjen ruokailuun, hyödynnät sesongin parhaita kasviksia ja herkuttelet kuin huomaamatta hyvän määrän kasviksia.
Kasvisruoka on yllättävän halpaa! Kun hyödynnät sesongin kasviksia sekä kuiva-ainekaapin linssejä ja papuja, syntyy maukasta arkiruokaa pienellä rahalla. Kokosimme yhteen 10 helppoa ja halpaa kasvisruokareseptiä, joiden annoshinta jää alle kahden euron* Löydä uudet omat suosikkisi ja inspiroidu valmistamaan edullista kasvisruokaa koko viikoksi!
Helppo kasvisruoka tekee arjesta maistuvampaa ja vaivattomampaa. Listasimme 10 nopeaa kasvisruokareseptiä, jotka valmistuvat alle puolessa tunnissa. Reseptit sopivat kiireiseen arkeen ja tuovat vaihtelua päivittäiseen ruokapöytään, joten nappaa ideat talteen ja nauti helposta kasvisruoasta vaikka joka päivä!
Rakastetut klassikkoruoat maistuvat mainiosti myös kasvisversiona! Kokeile vaihteeksi perunamuusin kanssa pannulla käristettyjä vegepannupihvejä tai maista kanaviillokkia mukailevaa täysin vegaanista kanakastiketta. Miten taipuu sinun lempiruokasi kasvisversiona?
Kasviskeitto on ravitsevaa ruokaa, joka maistuu erityisesti viileässä säässä. Sesongin kasviksia kannattaa hyödyntää kasviskeitoissa aina mahdollisuuksien mukaan. Helpoimpia kasviskeittoja ovat sosekeitot, jotka maistuvat usein niin aikuisille kuin lapsillekin. Katso alta kymmenen suosittua kasviskeittoa resepteineen! Mikä on sinun suosikkisi?
Nyt on selvillä, mitkä ovat K-Ruoka.fin suosituimmat kasvisruokareseptit! Joukosta löytyy monipuolisesti herkullisia kasvisreseptejä, joista osa on myös sekasyöjien takuuvarmoja kestosuosikkeja. Löytyykö oma kasvisruokasuosikkisi listalta?
Suosituimmat vegaaniset reseptit tuovat täysin kasviperäisen ruoan helposti osaksi arkea. Vegaaniseen ruoanlaittoon mahtuvat niin perinteiset klassikot kuin uudet trendiherkut ja moni niistä valmistuu yllättävän nopeasti. Listasimme K-Ruoka.fin suosituimmat vegaanireseptit, joista löytyvät sekä helpot vegaaniset reseptit arkeen että varmat ideat kasviperäisiä herkkuja kokeilevillekin. Löytyykö listalta omaa suosikkiasi?
Vegaanihaaste tammikuussa on luonteva hetki tehdä pieniä ja suuria muutoksia elämässä. Lähde mukaan vuonna 2026 jo 13. kertaa järjestettävään vegaanihaasteeseen! Tavoitteena on syödä kuukauden ajan ruokaa, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä tuotteita. Nappaa reseptit talteen ja ota haaste vastaan!
Kasvisruoka saa olla sekä helppoa että maistuvaa myös lapsiperheessä! Ota talteen parhaat helpot kasvisruoat lapsille, jotka sopivat kiireiseen arkeen ja nirsoillekin pikkusyöjille. Olipa sinulla etsinnässä nopea kasvisruoka lapsiperheelle tai edulliset kasvisvaihtoehdot koko perheelle, saat vinkkejä ja reseptejä, jotka tekevät kasvisten lisäämisestä ruokavalioon vaivatonta ja herkullista!
Etsitkö nopeita ja helppoja vegaanisia arkiruokia? Vegaaninen ruoka voi olla yhtä aikaa herkullista, ravitsevaa ja nopeasti valmistuvaa ilman monimutkaisia raaka-aineita tai pitkiä keittoaikoja. Kokosimme yhteen 10 vegaanista arkiruokareseptiä, jotka valmistuvat alle 30 minuutissa ja maistuvat koko perheelle. Näillä resepteillä teet arjen ruokailusta vaivatonta ja maukasta!