Pääsiäislammas maustetaan näin
Lammasruokia maustetaan erilaisilla tuoreilla tai kuivatuilla yrteillä: rosmariinia, minttua, persiljaa, salviaa, timjamia, basilikaa, oreganoa, rakuunaa. Lampaan maustaminen onnistuu myös valkosipulilla, laakerinlehdillä, musta-, valko- ja roseepippurilla sekä erilaisilla lämpimillä mausteilla kuten kanelilla tai neilikalla.
Itse tehty kuivamausteseos eli rub
Rub eli kuivamausteseos hierotaan kypsennettävän lihan, kalan, kanan tai kasvisten pintaan ennen kypsennystä. Monikäyttöiset mausteseokset sopivat myös kastikkeiden ja maustevoiden maustamiseen. Ne muuntuvat myös marinadeiksi, kun sekoitat niitä öljyn joukkoon. Tee mausteseosta kerralla isompi määrä ja säilytä kannellisessa purkissa valolta suojattuna. Rub voi olla vaikkapa garam masala, chipotle tai cajun maustettua, katso kaikki rubreseptit!
Marinadi maustaa karitsan
Perusmarinadi ja n. 1 kg karitsanlihaa
3–4 oksaa tuoretta rosmariinia
3–4 valkosipulinkynttä
3 rkl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
2 rkl Pirkka balsamiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1/2 tl mustapippuria
Hienonna rosmariininlehdet ja kuoritut valkosipulinkynnet. Pane lihat kaksinkertaiseen muovipussiin. Sekoita marinadin ainekset ja kaada lihapalojen joukkoon. Painele ilma pois pussista ja sulje tiiviisti. Kääntele pussia niin, että marinadi ympäröi lihapalat joka puolelta. Anna marinoitua kylmässä yön yli.
Jogurttimarinadi ja n. 600 g karitsanlihaa!
2 dl Pirkka maustamatonta jogurttia
1 tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl rosmariinia
1/2 tl minttua
1/2 tl oreganoa
1/2 tl mustapippuria
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pane lihat ja marinadi pieneen muovipussiin. Anna marinoitua noin 1 vuorokausi. Kääntele pussia marinoitumisen aikana. Marinadi sopii reseptiin jogurttimarinoitu lammas ja seesami-porkkanat.
Sitruunamarinadi ja n. 1,5 kg karitsanlihaa
1/2 dl rypsiöljyä
1 sitruunan raastettu kuori
3 rkl sitruunanmehua
1 rkl lihafondia
1 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
1 rkl minttua tai timjamia
1 tl mustapippuria rouhittuna
Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori. Purista puolikkaasta sitruunasta mehu. Sekoita marinadin ainekset. Pane paisti isoon tiiviiseen muovipussiin. Kaada pussiin marinadi. Sulje pussi tiiviisti ja anna paistin maustua kylmässä yön yli. Kääntele paistia muutaman kerran maustumisen aikana. Marinadi sopii reseptiin karitsanpaisti ja juuresvuoka
Kypsän lampaan kylkeen
Kypsän lampaan, esimerkiksi paistin kanssa tarjotaan usein minttu- tai mustaherukkahyytelöä. Kokeile myös pihlajanmarjoista tai aroniasta valmistettuja, pientä makeutta tuovia hyytelöitä.