Skandikeittiön makuja
Päivitetty 22.11.2017Skandinaavinen keittiö perustuu puhtaisiin, tuoreisiin ja yksinkertaisiin makuihin. Pohjolan viileydessä ja valoisissa öissä kasviksiin ja juureksiin tulee hienoja makuja, joista voi olla maailmalla kulkiessaan ylpeä.
Skandikeittiö Pohjoismaiden ruokakulttuuri mukaan luettuna on nyt kovassa huudossa maailmalla. Kala, liha, peruna, leipä, marjat ja maitotuotteet ovat skandinaavisen keittiön ydintä.
Leipäpöytä Skandinavian malliin
Tanskalainen smörrebröd, ruotsalainen toast skagen sekä suomalainen ruisleipä ja saaristolaisleipä ovat hyviä esimerkkejä skandikeittiön leipätrendeistä.
Me pohjoismaalaiset lisäämme leipämme päälle usein merenherkkuja, kuten rapuja ja graavikalaa sekä leikkeleitä, kasviksia ja kermaisia juustoja. Juhlahetkissä leipä muuntuu myös kakuksi. Voileipäkakku ja minivoileipäkakut koristavat niin pienten kuin suurtenkin juhlien kahvipöytiä erilaisten piirakoiden kera. Karjalanpiirakka lienee Suomen vastine ranskalaisen keittiön croissanteille.
Kala ja riista
Norjan ja Islannin kalaherkut kuten lohi, sillit ja silakat Ruotsin skagenröran ja suomalaisen muikun kera muodostavat mahtavan skandinaavisen kalapöydän. Valkosipulivoi-uunilohi, lasimestarin silli, silakkapihvit ja paistetut muikut katkarapukastikkeen kera ovat vastustamattomia herkkuja.
Riista ja poro ovat pohjoismaisen keittiön perinteisiä lihaherkkuja. Riistakäristys tai poronkäristys perunamuusin ja puolukkahillon kera tarjottuna ovat takuuvarmoja skandiherkkuja. Porosta syntyy myös moni kansainvälisempi ruokalaji, kokeile vaikkapa porolasagnea tai poropitaa.
Perunaa ja juureksia
Siinä missä italialaiset rakastavat pastaa, herkutellaan skandikeittiössä perunalla. Uudensadon varhaisperunat ja syksyn juuressadon antimet ovat suurta herkkua Skandinaviassa.
Perunoista ja juureksista syntyy skandikeittiössä niin lehtikaali-perunamuusi, juures-kalakeitto, juures-porokiusaus, klassiset uunijuurekset kuin pehmeä juuressosekeittokin.
Marjoja ja jälkiruokia
Loppukesän mustikat, ensimmäisten pakkasten kirpeäksi kypsyttämät puolukat, Suomen soiden lakat sekä supermarja tyrni ovat pohjoismaisen keittiön väripilkkuja ja jälkiruokaherkkuja.
Klassinen mustikkapiirakka sekä Lapin leipäjuusto eli leipäjuusto makeiden lakkojen kera ovat suomalaisten jälkiruokasuosikkeja. Kirpeät superfoodit puolukka ja tyrni maistuvat helpossa puolukkapiirakassa, puolukkajuustokakussa, puolukkahillossa, puolukkavispipuurossa ja tyrnivispipuurossa.
Myös maitotuotteet kuten rahka ja piimä kuuluvat skandikeittiön jälkiruokien raaka-aineisiin. Puolukkainen rahkatorttu, marja-piimäsmoothie ja mustikkarahka maistuvat meille. Ahvenanmaan pannukakku ja muurinpohjaletut itse tehdyn mansikkahillon kera taas perinteisiä kesämökkiherkkuja.