K-kaupassa
Terveelliset peruskasvikset K-kauppojen asiakkaiden suosiossa

Terveelliset peruskasvikset K-kauppojen asiakkaiden suosiossa

Suomalaisilla tuotteilla on keskeinen rooli K-kauppojen valikoimissa.

Terveelliset kasvikset ovat löytäneet tiensä kuluttajien ostoskoreihin näinä haastavinakin aikoina. Hedelmät ja vihannekset ovat yksi parhaiten myyntiään kehittäneistä tuoteryhmistä K-kaupoissa poikkeusaikana.

Erityisesti suomalaiset peruskasvikset – kuten sipulit, juurekset, sienet, peruna – ovat kuluttajien suosiossa ja näiden tuoteryhmien myynninkehitys on ollut erityisen suotuisaa; sipulien myynninkehitys on ollut yli 50%, juureksien liki 45% ja sientenkin yli 40%.

Peruna haastaa pastan

Korona-viruksen aikana pasta on ollut yksi niin sanotuista ”hamstraustuotteista”. Tämä ei ole kuitenkaan vähentänyt perunan kulutusta, vaan perunoiden myyntimäärät ovat kasvaneet kuukauden aikana liki 30% edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden. Suomalaisella perunalla on vahva asema suomalaisten ruokapöydissä, myös näinä poikkeusaikoina.

Kehityslukujen taustalla lienee se, että näinä poikkeusaikoina ihmiset kiinnittävät erityishuomiota ruokavalioonsa ja terveyden ylläpitämiseen. Terveelliset kasvikset täydentävät mainiosti päivän jokaista ruokailua.

Myös poikkeustilanteessa K-ryhmä hyödyntää suomalaisia tuotteita hyvässä yhteistyössä tavarantoimittajiemme kanssa, kampanjoiden aktiivisesti saatavuuden sen mahdollistaessa.

Sipulit kuvitus

Tarttuuko korona elintarvikkeista?

Kasvisten syönti on turvallista ja niiden käyttöä tulisi suomalaisessa ruokapöydässä lisätä reilusti, koronankin aikana.

Lähteet: Ruokavirasto.fi, THL.fi

  • Ruokaviraston tai THL:n mukaan yhdenkään ihmisen ei ole todettu sairastuneen koronaan elintarvikkeiden välityksellä.
  • COVID-19 ei säily eikä lisäänny elintarvikkeissa eikä pakkaamattomien elintarvikkeiden tiedetä välittäneen tartuntoja.
  • Kaikkiin elintarvikkeisiin pätevät ruoan valmistamisen ja käsittelyn perusohjeet, eikä ohjeistuksiin ole tullut muutoksia koronan vuoksi.
  • Kasvikset ja hedelmät tulee pestä tai kuoria kuten normaalistikin.

Kasvisten käsittelyn perusasioita ovat pesu, kuoriminen ja tuotteille omat välineet:

  • Kädet tulee pestä ruoanlaiton alkaessa.
  • Kädet tulee pestä myös aina multaisten juuresten tai raakojen kasvisten käsittelyn jälkeen.
  • Kasviksille ja muille elintarvikkeille tulee olla omat leikkuulaudat ja veitset, tai raakojen kasvisten käsittelyssä käytetyt välineet tulee pestä huolellisesti siirryttäessä käsittelemään muita elintarvikkeita.
  • Juurekset tulee kuoria ja pestä huolellisesti ennen käyttöä.
  • Kaikki vihannekset tulee aina pestä ennen käyttöä.
  • Tuoreet marjat voi huuhdella tarpeen mukaan. Jos marjoissa on multaa tai muita epäpuhtauksia, on huuhtelu paikallaan.