10 kevyttä ja terveellistä ruokaa

10 kevyttä ja terveellistä ruokaa

Päivitetty 28.11.2022

Vaikka ruoka on kevyttä ja terveellistä, ei sen mausta tarvitse tinkiä! Kasvikset, kalat ja broileri ovat loistavan monipuolisia raaka-aineita kevyempiin ruokiin ja erilaisilla mausteilla ruokiin saadaan paljon eri makuja. Listasimme kymmenen kevyttä ja terveellistä ruokaa, valitse juuri sinun suosikkisi!

Erilaiset keitot ovat helppoja valmistaa ja niihin saa hyödynnettyä paljon vihanneksia. Salaattikin saa olla ruokaisaa, jotta nälkä pysyy kauemmin poissa. Kasviksista, kalasta ja broilerista syntyy monta erilaista kevyttä ruokaa. Kevyt ruokavalio syntyy helposti myös erilaisista keitoista ja salaateista.

Valitsimme kymmenen suosikkireseptiä sekä arjen että viikonlopun kevyeen nautiskeluun. Resepteistä syntyy kevyt lounas kotiin tai työpaikalle, mutta ne sopivat erinomaisesti myös perheelle tarjottavaksi päivälliseksi.

1. Kana-caesarsalaatti

Sitruunalla ja persiljalla maustetuista kanan paistileikkeistä valmistuu raikas, mutta ruokaisa caesarsalaatti. Caesarkastikkeen voi tehdä alusta alkaen itse tai arjen kiireiden keskellä voi aina hieman oikaista ja lisätä salaatin joukkoon valmista caesarkastiketta. Käytä krutonkien valmistukseen kaappiin jäänyttä hieman kuivahtanutta leipää!

Kana-caesarsalaatti (680x300)

2. Pokebowl lohesta

Pokebowlit ovat ihanan monipuolisia aterioita, jotka voi koota haluamistaan ainesosista. Yksi yleinen raaka-aine on lohi, joka tässä reseptissä on marinoitu itsetehdyllä marinadilla. Lisää kulhon pohjalle riisiä ja kokoa loput ainekset kauniisti riisin päälle. Tarjoile ruoka vaikkapa majoneesin ja srirachan kanssa!

pokebowl 680x290

3. Munakas uunissa

Uunissa kypsytettävä herkullisen kuohkea munakas valmistuu melkein kuin itsestään! Lisää joukkoon kaikki suosikkitäytteesi, olivatpa ne sitten kinkkusuikaleet, kasvikset, nakit tai muut! Munakkaan kanssa sopii hyvin tuore basilika, jota voi lisätä munakasmassaan ja lopuksi basilikalla voi myös koristella uunikypsän munakkaan.

Munakas uunissa (680x300)

4. Vietnamilaiset kesärullat

Riisipaperiin käärityt vietnamilaiset kesärullat ovat ihanan raikkaita ja rapeita herkkuja. Kesärullien kääriminen vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta herkullinen lopputulos ratkaisee. Älä unohda tehdä erilaisia kastikkeita, joiden kanssa kesärullat herkutellaan! Kokeile esimerkiksi maapähkinäkastiketta tai tummaa kastiketta soija- ja hoisin-kastikkeesta.

vietnamilaiset kesärullat kuvitus 680x290

5. Kikherne-couscoussalaatti

Maittava kikherne-couscoussalaatti on täynnä makuja ja valmistuu nopeasti! Salaattiin lisätään kikherneiden lisäksi kalamataoliiveja, kurkkua ja kirsikkatomaatteja, ja salaatinkastikkeen pohjaksi on valittu maukas tahinitahna. Kastikkeeseen lisätään sitruunanmehua tuomaan raikkautta.

Kikherne-couscoussalaatti (680x300)

6. Kasvissosekeitto

Monipuolinen kasvissosekeitto on mitä parhain arkiruoka: se on nopea valmistaa ja kaapin perälle jääneet kasvikset sekä juurekset tulee käytetyksi. Lisää keittoon tilkka kermaa pyöristämään makua ja ripottele lopuksi keiton päälle vaikkapa paahdettuja siemeniä tai raejuustoa.

Kasvissosekeitto (680x300)

7. Vegewokki

Vegewokki on helppo ja nopea arkiruoka, jonka voi tarjoilla vaikkapa riisin tai nuudeleiden kanssa. Vegewokin päätähtinä toimivat herkulliset soijasuikaleet ja makeat sugar snaps -salaattiherneet. Kevätsipuli tuo lisää ihanaa vihreyttä ateriaan ja tuore inkivääri kruunaa ruoan mausteisuudellaan.

Vegewokki (680x300)

8. Helppo papupata

Tomaattinen papupata valmistuu nopeasti kahdesta eri pavusta. Pataruoka saa makua juustokuminasta, paprikajauheesta ja chilirouheesta. Helposti valmistuvan papupadan voit tarjota riisin kanssa tai vaikka tortillojen täytteenä.

Helppo papupata 680x300

9. Pasta primavera

Pasta primavera on raikas klassikkopasta, johon on lisätty joukkoon vihreitä kasviksia: parsaa, kesäkurpitsaa, herneitä ja kevätsipulia. Sitruuna ja parmesaani tuovat raikkautta ja suolaisuutta mukaan pastaan, ja viimeistelevät makuelämyksen.

Pasta primavera (680x300)

10. Ruusukaalisalaatti ja paistettu kirjolohi

Tarjoile ruusukaali normaalista poiketen ohuiksi suikaleiksi leikattuna! Ruusukaalisalaattiin lisätään muun muassa hunajaa, sitruunanmehua ja hasselpähkinöitä. Tarjoile salaatti paistetun kirjolohen sekä mustien linssien kanssa.

ruusukaalisalaatti ja lohi 680x290

Ainekset kevyiden ruokien valmistukseen kätevästi myös verkkokaupasta!