
Vegaanihaaste tammikuussa on luonteva hetki tehdä pieniä ja suuria muutoksia elämässä. Lähde mukaan vuonna 2026 jo 13. kertaa järjestettävään vegaanihaasteeseen! Tavoitteena on syödä kuukauden ajan ruokaa, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä tuotteita. Nappaa reseptit talteen ja ota haaste vastaan!
Torstai 1.1. Tammikuun vegaanihaaste aloitetaan perinteikkäällä ruskealla tofukastikkeella. Kotikeittiöiden klassikkokastikkeen kyljessä maistuvat keitetyt perunat ja tuore persilja.
Perjantai 2.1. Ihanan värikäs tofu-tacopelti on kätevää kasvisruokaa yhden pellin tekniikalla! Mausta uunissa paahdetut tofut sekä kasvikset maukkaalla tacomaustekastikkeella.
Lauantai 3.1. Täytetyt bataatit sopivat mainiosti viikonlopun aterialle. Täytä uunissa pehmeiksi paahdetut bataatit ruokaisalla kikherne- ja linssitäytteellä. Viimeistele bataatit täyteläisellä tahinikastikkeella.
Sunnuntai 4.1. Vegejauhispyörykät kannattaa maustaa kunnolla omaan makuun sopiviksi. Koostumus on mukavan pehmeä ja mehukas.
Maanantai 5.1. Vegemakkarakeitto valmistuu perinteisen makkarakeiton tapaan vain muutamasta raaka-aineesta: vegemakkaroista, tuoreista keittojuureksista ja mausteista.
Tiistai 6.1. Vegewokki on helppo ja nopea arkiruoka, jonka voi tarjoilla vaikkapa riisin kanssa. Vegewokin päätähtinä toimivat herkulliset soijasuikaleet ja makeat sugar snaps -salaattiherneet.
Keskiviikko 7.1. Kvinoa-kasvispelti on mahtava arkiruoka: se on simppeli valmistaa, se on ihanan värikäs ja lisäksi se on sopivan täyttävä ateriaksi.
Torstai 8.1. Kasviscurry lämmittää ihanasti kylmänä päivänä. Kasviscurry valmistuu kukkakaalista, linsseistä ja maapähkinävoista ja vie kielen mennessään.
Perjantai 9.1. Vegaaninen kanakastike sopii skeptisemmällekin sekasyöjälle, sillä reseptin soijasuikaleet muistuttavat todella paljon broileria.
Lauantai 10.1. Punajuuripata on täydellinen viikonloppuruoka, jossa maistuvat punajuurten lisäksi muut juurekset sekä punaiset linssit. Tarjoa punajuuripata vegaanisen chavren ja perunasoseen kanssa.
Sunnuntai 11.1. Nyhtökaurakäristys saa makua tummasta oluesta ja sopii täydellisesti kylmään talvipäivään. Valmistus kestää alle puoli tuntia!
Maanantai 12.1. Papu-kasvispelti on maukas arkiruoka, joka kootaan myskikurpitsasta, ruusukaalista ja valkoisista pavuista yhdelle pellille. Tarjoile paahdetut kasvikset sekä yrttisen että jogurttisen kastikkeen kanssa.
Tiistai 131. Porkkana-linssikeitto on samettisen sileä sosekeitto, johon saa lisättyä tulista potkua lisäämällä joukkoon rapeaa valkosipulia chili-seesamiöljyssä.
Keskiviikko 14.1. Japanilaistyylinen miso-nuudelikeitto lämmittää ihanasti talvipäivänä. Täyteläiseen keittoon lisätään nuudelien lisäksi tofua ja paksoita.
Torstai 15.1. Herkkusienibolognese saa makuunsa syvyyttä kuivatuista sienistä ja uunikypsennyksestä.
Perjantai 16.1. Vegejauhispyörykät kannattaa maustaa kunnolla omaan makuun sopiviksi. Koostumus on mukavan pehmeä ja mehukas.
Lauantai 17.1. Viikonlopun mättöruoaksi sopivat vegaaniset makkaraperunat. Tarjoa makkaraperunat suosikkihöysteilläsi, kokeile esimerkiksi punasipulia, kurkkusalaattia sekä vegaanista majoneesia!
Sunnuntai 18.1. Paneroidut punajuuripihvit sopivat naposteltavaksi tai kunnon ateriaksi esimerkiksi muusin kanssa tarjottuna.
Maanantai 19.1. Vegaaninen uunibolognese kypsyy näppärästi itsekseen uunissa, kun spagetti on keitetty. Vegejauhis takaa täyttävän aterian ja yrttinen tomaattikastike antaa ihanasti makua ruoalle.
Tiistai 20.1. Kesäkurpitsapaistos haudutetaan padassa liedellä ja sinne uppoaa kaksi kokonaista ruukkua tuoreita yrttejä.
Keskiviikko 21.1. Falafelpelti on mainio arkiruoka, sillä se valmistuu yhden pellin taktiikalla! Tarjoa falafelpyöryköiden ja kasvisten kanssa ketsupilla maustettua kastiketta.
Torstai 22.1. Vegaanisen kanapastan juju ovat soijapalat ja kaurakerma, makua tuovat purjo ja paprika sekä tuore basilika.
Perjantai 23.1. Gruusialainen kaalipata on täyttävä arkiruoka, jossa maistuvat kaalin lisäksi tomaatit, suolakurkut ja mausteet.
Lauantai 24.1. Vegaaninen pizza on mahtava viikonloppuruoka, johon saa lisättyä täytteet ihan oman maun mukaan. Lisää täytteeseen arrabiatapestoa tuomaan makua!
Sunnuntai 25.1. Vegaaniset hodarit ovat täydellinen viikonlopun herkkuruoka! Vegenakkeja ja vegaanista majoneesia löytyy K-kaupoista jokaisen makuun.
Maanantai 26.1. Tofukokkeli on kiireisen arjen pelastaja! Tofusta ja kaura-kasvirasvasekoitteesta saat supernopeasti valmiin ihanan täyteläisen ruoan. Tarjoile tofukokkeli esimerkiksi paahtoleivän ja varsiparsakaalin kanssa.
Tiistai 27.1. Vegejauhis-linssikeitto on lämmittävä ja tuhti tomaattinen keitto, joka vie taatusti nälän.
Keskiviikko 28.1. Potkua arkeen antavat chilinuudelit. Rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä maustaa tofun uskomattoman herkulliseksi ja kookosmaito antaa täyteläisen maun nuudelien liemelle. Tämä ruoka valmistuu jopa alle vartissa!
Torstai 29.1. Vegemakkarapelti on nopea arkiruoka, jossa perunat ja vegemakkarat lisätään pellille ja uuniin. Peltiruoan kylkeen tehdään äkkiä valmis kurkkusalaatti.
Perjantai 30.1. Linssimakaronilaatikko on maukas vegaaninen versio perinteisestä makaronilaatikosta. Makaronilaatikkoon lisätään purjoa, porkkanaa ja punaisia linssejä tuomaan ruokaisuutta.
Lauantai 31.1. Valkoviinissä haudutetut selleripihvit ovat juhlallinen päätös vegaanihaasteelle! Tarjoa selleripihvit yrttimarinoitujen linssien ja tuoreiden yrttien kanssa.
Proteiinipitoinen seitan kasvattaa suosiotaan etenkin kasvissyöjien ja vegaanien keskuudessa. Mutta mistä seitan tehdään ja miten sitä käytetään?
Ethän valuta kikherneiden lientä viemäriin? Ei kannata, sillä tästä taika-aineesta valmistat niin herkulliset marengit, majoneesin kuin muutkin herkut!
Miten maidoton ja vegaaninen kerma vaahtoutuu ja soveltuu pursottamiseen? Testasimme 3 tuotetta: kaurapohjaisen Planti Creamy Dessertin sekä Alpro Soyan vispautuvan soijakerman ja Pirkka kookosmaidon.
Suomalainen ruokainnovaatio Härkis tarjoaa kasvisvaihtoehdon jauhelihalle.
Juustohan on ihanaa - sen tietävät kaikki! Vegaaninen vuustovalikoima yllättää laajuudellaan, ja maukas vaihtoehto löytyy nyt niin leivän päälle kuin pizzan täytteeksikin. On hyvä kuitenkin huomioida, että vaikka vuustot ovatkin kasvipohjaisia, ne saattavat sisältää jäämiä maidosta.